KYLLÄ! Juuri niin minä aion tehdä - taas kerran :D Nämä oivallukset syntyvät yleensä silloin, kun röhnötän sohvalla vatsa pullollaan, eikä tämä kerta ole poikkeus. Ympärilläni on suklaakääreitä ja jääkaapista katosivat juuri viimeisetkin pashanjämät.
Olen 19-vuotias herkkusuu, suklaaholisti, sokerinarkkari, pullasorsa ja sohvaperuna. Ilmeisesti minulla kävi hyvä säkä kun geenejä jaettiin, koska olen aina ollut normaalipainoinen ja on joku joskus hoikaksikin kuvaillut. Koko pienen elämäni olen harrastanut liikuntaa säännöllisen epäsäännöllisesti ja lajeja on tullut kokeiltua taitoluistelusta salitreeniin. Kunto on kuitenkin päässyt taas rapistumaan siitäkin huolimatta, että omistan pirun kalliin kuntokeskusjäsenyyden. On mukamas liikaa koulutehtäviä ja poikaystävän sylikin on paljon houkuttelevampi. Kroppa on ihan huomaamatta löystynyt ja tiedän, että jos jatkan tulevan kesän tähän malliin, syksyllä peilistä tuijottaa pöhöttynyt ja pulskistunut kaksikymppinen. Sitähän minä en halua.
Tällä hetkellä asustelen yksin yksiössäni, opiskelen pääsääntöisesti ja työskentelen silloin tällöin maksaakseni elämäni. Vapaa-ajalla köllötän poikaystävän kainalossa, viiletän kaupungilla ja juoruilen tyttökavereiden kanssa. Ja herkuttelen surutta. Nyt aion pikku hiljaa ottaa arkeeni mukaan liikuntaa, aluksi vaikkapa 2-4 kertaa viikossa. Sen ei ole niin väliä, sisältääkö se liikunta rauhallista kävelyä vai kovaa salitreeniä, mutta päämääränäni olisi saada taas liikunnasta osa arkea ja löytää sen ilo. Siinä sivussa voisin yrittää vähän vieroittautua makeanhimostani, joka saa ihmiset pyörittelemään silmiään kun joka välissä olen tutkimassa kaappeja ja taskuja, että jospa sinne pieni suklaamurunen olisi eksynyt...! Mutta nyt siis nokka kohti terveellisempää elämää, jospa tällä kertaa vaikka onnistuisin :D

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti